Tässä ollaan sitten sivussa judotatameilta loppu vuosi. Olkapään rustorengas hajosi kuukausi sitten MM-kisojen alla ja vamma korjattiin eilen Helsingissä osaavissa käsissä. Lähitulevaisuuden kilpailu- ja leirikalenteri on mennyt uuteen uskoon.
Tiedotusvälineille lähti tänään seuraavat kommentit:
- Sama olkapää operoitiin kertaalleen toukokuussa 2008 ja se kuntoutui siitä hyvin. Voima-arvot olivat ennallaan jo joulukuun testileirillä eikä kansainvälinen huippu ollut karannut liian kauas. Mutta hirmu paljon töitä teinkin käden eteen.
- Nyt on edessä sama urakka. Kuntoutus aloitetaan pikku hiljaa, kunhan saan kuukauden kuluttua käden vapaaksi kantositeestä. Luvassa on tiukkaa treeniä ja onneksi minulla on työpaikan kautta alan ammattilainen apuna kuntoutuksessa.
- Alkujaan syksyn ohjelmassa olisi ollut ensin Finnish Open ja sen jälkeen joulukuun vaihteessa viiden viikon hyvä kisa- ja harjoittelujakso Aasiassa mutta ne jäävät nyt haaveeksi, kuten taitaa jäädä seuraavat EM-kisatkin. Ensi toukokuussa alkavat kuitenkin taas olympiakarsinnat ja on järkevämpää olla silloin iskussa kuin keskenkuntoisena EM-tatamilla. Lisäksi vuoden päästä odottavat uudet MM:t, jonne on tarkoitus rakentaa ensi kauden kuntohuippu.
- Lontoo 2012 on siis edelleen mielessä eikä tässä ole tarkoitus antaa periksi, vaikka kilpasiskot hieman taas etumatkaa saavatkin. Ikävä kyllä, loukkaantumiset kuuluvat (huippu-)urheiluun ja ilman niitä tämä koko touhu olisi aivan liian helppoa.
Eihän sen näin pitänyt mennä.
Ei missään tapauksessa eikä missään unessa (paitsi ehkä juuri niissä pahimmissa painajaisissa).
Muutama viikko sitten kirjoittelin MM-kisojen jälkimainingeissa. Suunnitelmissa oli hetken hengähdys tauko ennen intensiivisemmän harjoittelun jatkamista. Kalenteriin oli merkattuna niin Swedish kuin Finnish Open sekä reilun kuukauden mittainen Aasian treenirupeama. Into takaisin treenin pariin oli hyvä, koska päivä Rotterdamin tatameilla oli loppunut luvattoman lyhyeen.
Mutta toisin kävi. Sillä nuo em. happeningit OLI kalenterissani vaan ei ole enää. Nyt kalenteri on urheilun kohdalta tyhjää täynnä ainakin vuoden loppuun saakka.
Tyhjä on myös pää ja koko kroppa.
Syynä tähän kaikkeen on MM-kisojen alla hajonnut olkapää. Viime viikon lopulla otettu magneetti paljasti karun totuuden, josta myös pelko oli alkanut levitä pääkoppaan pikku hiljaa. Kisat ja kausi kun olivat olleet ohi jo parisen viikkoa mutta jomotus kädessä ei ollut hävinnyt mihinkään. Ei kai vain taas...
Kyllä vain. Nyt edessä käden parsimisoperaatio ja pitkää pinnaa vaativa kuntoutusjakso, sillä vain aika parantaa haavat.
Palaillaan, moi.
Tässä hieman "virallisempi" matkaraportti ei niin putkeen menneistä kisoista
Matkaan lähdettiin maanantaina 24.8. aamusta klo 6.40 Hesan kentältä. Amsterdamissa meitä vastassa oli kisaorganisaation järjestämä kuljetus. Matka jatkui bussilla vajaan tunnin etäisyydellä sijaitsevaan Rotterdamiin. Kisakaupunkiin saavuttuamme ensin vuorossa oli joukkueen ilmoittautuminen eli akkreditointi kisapaikalla. Muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsimme jatkamaan hotellille. Perille päästyämme kokonaiskestoa matkustukselle oli tullut kotiovelta noin 9 tuntia. Yhden työpäivän verran siis...
Majoittautumisen jälkeen päivän ohjelmassa oli ainoastaan omatoimiset hikijumpat lenkkeillen viereisessä puistossa.
Tiistaiaamupäiväksi saimme varattua harjoitusajan kisapaikan lämmittelyalueelta, jossa treeniaika oli klo 10.30–12.00. Lämmittelyalue koostui noin 1000 neliöstä judomattoja, joten tilaa riitti. Päivän treeni oli lyhyt (noin tunti) ja kaikki treenaili omien tuntemuksiensa mukaan. Itse keskityin lähinnä nopeustyyppiseen tekniikkaharjoitteluun.
Päivän päätteeksi oli arvonnat Rotterdamin kaupungintalolla. Kaiken kaikkiaan kilpailuihin osallistui noin 540 urheilijaa 97 maasta. Heiman vähemmän kuin edellisissä MM-kisoissa oli mukana. Sarjaani, naiset -52 kg, osallistui 34 judokaa. Suurin sarja oli miesten -73 kg, johon osallistui 62 kilpailijaa.
Keskiviikkona oteltiin kevyimmät painoluokat. Kisapaikkana toimi Ahoy-arena, jonne matkaa hotellilta kertyi bussilla 20–40 minuuttia riippuen senhetkisistä ruuhkista. Katsomotilaa hallissa oli noin 7000 katsojalle ja kisojen alkupäivinä paikalle oli saapunut arviolta 5000 katsojaa/päivä. Viikonloppuna areena oli loppuunmyyty.
Omalta osaltani keskiviikkopäivään kuului kevyt laji heti aamusta ennen kisojen alkua. Jumpan jälkeen seurasin kisoja suomalaisten otteluiden verran. Venymisiä ei tapahtunut ja tuloksena oli kaksi otteluvoittoa - Valtteri Jokisen jaettu 16. sija.
Takaisin hotellille lähdin puolen päivän maissa ja alkuillasta hikoilin vielä viimeiset ylimääräiset grammat saunassa. Muuten päivä meni lepäillessä.
Kisapäivän aamuna heräsin klo 6.00 ja kävin tarkistamassa painon. Vaaka näytti tasan 52,0, joten paino oli kohdillaan. Klo 7.00 alkanut virallinen punnitus oli ohi hetkessä koska kisahotelleja oli 4 vai 5 kpl ja joka hotellilla oli oma punnituksensa. Punnituksesta matka jatkui suoraan kevyelle aamupalalle. Koska kisastarttiin ei ollut kuin muutama tunti aikaa, suosin enempi nestetankkausta, jotta energiat imeytyisivät nopeiten. Kisapaikalle startattiin samaan aikaan kuin edellispäivänä eli 7.50.
Alkuottelut alkoivat 9.30 ja mitaliottelut klo 14.00 jälkeen. Minulla ensimmäinen ottelu oli järjestyksessä 10. Lämmittelyt aloitin hiljalleen klo 9 jälkeen ja valmistautumisalueelle kävi kutsu noin klo 10 aikaan.
Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli ennalta liki tuntematon Kolumbian olympiaedustaja Sanchez. Ottelu alkoi tasaisesti ja sain hieman painetta aikaiseksi, joten vastustajaa huomautettiin passiivisuudesta. Ottelun puolivälissä saimme molemmat passiivisesta judosta varoituksen ja koska vastustajalla oli jo yksi huomautus alla, sain tilanteesta viiden pisteen johdon. Viimeinen minuutti kului johtoasemaa pitäessä ja kolumbialaisen huonon yrityksen jatkona sain käännettyä hänet sidontaan, joten ottelu päättyi minulle 10–0. Ok startti päivälle.
Toiseen otteluun sain vastaani kevään Aasian mestaruuskilpailujen hopeamitalistin, Mongolian Bundmaan. Hän oli ensimmäisellä kierroksella voittanut (ehkä hieman yllättäen) Maailman rankinglistan ykkösen, Venäjän Kuzyutinan. Mongoli ei kuitenkaan ollut aivan tuntematon vastus, sillä olin nähnyt hänen ottelevan reilu vuosi sitten Euroopassa olympiakarsinnoissa, joskaan en ollut otellut häntä vastaan koskaan aiemmin edes leireillä. Ottelu lähti hyvin käyntiin. Tiesin, että hän hakee jaloista nostoja ja on vahva otteissaan. Alkuun sainkin pari hyvää yritystä, mutta sitten tuli hetken nukahdus, BLACK OUT! Kolmanteen aloitukseen lähdin ehkä liiankin aggressiivisesti etenemään ja mongoli syöksähti jalkoihin nostolla heittäen 10–0. Tuomarit tarkistivat tilanteen videolta, koska vastustaja päästi ilmeisesti otteet heiton aikana irti, jolloin heitosta olisi pitänyt antaa 7 pistettä. Tuomio pysyi kuitenkin asianmukaisesti ennallaan ja minun kisa oli siinä. Tuloksena oli siis jaettu 16. sija.
Kommentteina vielä:
Kevään onnistuneen EM-kisan jälkeen odotukset ennen MM-kisoja ajatellen olivat korkealla. Tbilisissä olin pystynyt voittamaan aiemmin liian koviksi osoittautuneita kilpakumppaneita ja kunto oli kaikin puolin kohdillaan. Odotin innolla alkavaa MM-valmistautumisjaksoa. Pidin mahdollisena taistella jopa MM-mitalista. Näihin lähtökohtiin nähden saavutettu lopputulos oli pettymys. Hetken keskittymisen herpaantumisen takia en ehtinyt antaa kaikkeani ja päivä jäi vajaaksi. Mahdollisuudet olisivat olleet parempaan, joka olisi tarkoittanut sijoittumista kahdeksan joukkoon ja henkilökohtaisen tavoitteen osittaista täyttymistä.
Kisoihin valmistautumiseni ei harmittavasti sujunut täysin suunnitelmien mukaan. Kesäkuun Slovenian testikilpailun jälkeisellä leirillä loukkasin kylkeni ja siellä syntynyt lihasvamma itsessään aiheutti muutaman viikon lajiharjoittelutauon kesään. Lisäksi vanha olkapää vamma antoi elon merkkejä juuri tiukimman MM-valmistautumisen alla. Näistä "tikeistä" huolimatta kisasuoritus ei kuitenkaan kaatunut noihin hidasteisiin vaan omaan peilikuvaan.
Kaiken kaikkiaan 100 %:n luottamusta omaan tekemiseen ei siis ollut ja kun taistellaan maailmanmestaruudesta, kaiken tulee olla kunnossa, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Nyt hoidetaan kroppa kuntoon, jotta pääsen ehjänä ottamaan maksimaalisen hyödyn irti marras-joulukuun Aasian turneelta sekä taisteleen sen kauan kaivatun mitskun kotiin ensi huhtikuun Wienin reissulta
Tovi on vierähtänyt edellisestä päivtyksestä. Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua viime kevään ja kesän aikana. Tuossa muutamia juttuja matkan varrelta Maarianhamina, Tbilis, ja Lapinlahti.
Päällimäisenä mielessä on huhtikuun EM-kisat. Skabat olivat henkisesti raskas pettymys mutta tuloksellisesti suuri helpotus. Pystyin palaamaan olkapään operoinnin jäljiltä kansainväliselle huipulle ja voittamaan mimmejä, joilta aiemmin on tullut nenille. Jotain positiivista siis! Tosin parannettavaakin jäi, koska arvometallia ei ollut kotiintuomisina...
Virheistä on nyt otettu opiksi ja seuraavat arvokilpailut kolkuttelevat jo ovella. Veikkaan, että viikon päästä tähän aikaan on luultavasti perhosia vatsassa.
Torstaina 27.9. ei voi sanoa, että silloin kohtalon kellot soivat, mutta tärkeä päivä se kuitenkin on. Nämä MM-kisat ovat vasta kolmannet laatuaan urallani. Aiemmin vastaavia karkeloita on järjestetty kahden vuoden välein ja jälkipolville niistä kisoistahan ei ole jäänyt kerrottavaa (= nolla otteluvoittoa)...
No, onneksi jatkossa maailmanmestaruuksia tullaan jakamaan joka vuosi olympiavuosia lukuun ottamatta. Tämä hyvä. Jospa tästä kisasta jäisi jotain muisteltavaa.
Tänä vuonna käyttöön otettu cup-systeemi tuo tosin oman lisänsä kisapäivään. Nykysysteemillä pitää selviytyä tappiotta suoraan kahdeksan joukkoon, jotta voi edes unelmoida mitalista. Arvalla on siis valitettavasti väliä. Mutta ei se mitään, periksi ei anneta.
Kisasivut: www.judo2009.com
Tulospalvelu (oletettavasti): www.ippon.org --> Niin ja sarja sama vanha
Naiset -52 kg
